Minä ja mun pää - 10 päivää luostarisimulaattorissa
Oct 13, 2021Vietin syys-lokakuun taitteessa 10-päivää Vipassanameditaatio kurssilla. Haluan jakaa sinulle minun kokemuksia, jotka sisälsivät oivalluksia, romahduksia ja paljon paljon istumista. Jotta pääset tarinaani paremmin käsiksi avaan hiukan meditaation historiaa ja taustaa.
Vipassanameditaatio on 2,500 vuotta vanha henkinen teknologia. Tarina kertoo teknologian olevan peräisin Gautamalta itseltään, eli Buddhalta. Tekniikka toimitettiin muutama sata vuotta Buddhan jälkeen Burmaan. Tekniikan vei sinne kaksi Kuningas Ashokan nimeämää Dhamma-lähettilästä. Dhamma on palin kielinen termi, joka länsimaissa tunnetaan yleisemmin sanksritin kielisenä versiona dharma. Burmassa tekniikka säilyi 2,500 vuotta alkuperäisessä muodossaan pienen piirin sukupolvelta toiselle jatkuvana perinteenä. Nyt 2,500 vuotta on kulunut ja Vipassanan kello on kumahtanut ja tuon teknologian on aika levitä taas maailmalle ja dhamman ottaa sijaa planeetallamme.
Sana Vipassana on peräisin Palin kielestä. Tavu “vi” tarkoittaa erikoista, ainutlaatuista ja sana “passana” näkemistä. Vipassanan ymmärretään tarkoittavan asioiden näkemistä tai havainnointia sellaisena kuin ne ovat. Vipassana toimii pohjana hyvin monelle erilaiselle länsimaiselle mindfulness tekniikalle ja perinteisempääkin Vipassanaa harjoitetaan hieman erilaisin raamein, erilaisten opettajien ja järjestöjen tarjoamana. Tässä kirjoituksessa viittaan vain S.N Goenkan tekniikkaan, jonka hän vei Burmasta Intiaan ja sieltä maailmalle.
Goenka esittää hänen tarjoaman tekniikan olevan dhammaa sen puhtaimmassa muodossaan, ilman hölynpölyjä tai lahkolaisuutta. Aitoa kamaa. Käytännössä Goenkan teknologia opitaan 10-päivän kursseilla, jossa noudatetaan jokseenkin militanttia meditaatiokuria. Yhdeksän päivää työskennellään täydessä hiljaisuudessa, naiset ja miehet ovat eroteltu, kurssilaisten kanssa ei saa kommunikoida edes elein tai katsein. Ohjelma alkaa aamuisin kello 4.30 ja päättyy ilalla 21.00. Päivässä meditoidaan noin kymmenen tuntia, välissä on ruoka, sekä lepotaukoja ja illalla noin 60-90 minuutin mittainen luento, jossa jo edesmennyt Goenkaji kertoo tekniikasta ja päivän työskentelystä nauhalta, jonka oletan olevan rehellinen VHS-rippi. Kursille rekisteröityessä ja kurssipaikalle saavuttaessa, sinulta kysytään useita kertoja oletko nyt ihan varma osallistumisesta ja voitko sitoutua silaan, eli viiteen ohjeeseen. Viisi ohjetta ovat:
-Pidättäydy tappamasta mitään elollista
-Pidättäydy varastamasta
-Pidättäydy vääränlaisesta seksuaalisesta käytöksestä
-Pidättäydy väärästä puheesta, valehtelemisesta
-Pidättäydy kaikista päihteistä
Vanhat oppilaat, jotka ovat käyneet vähintään yhden kurssin noudattavat vielä kolmea lisä ohjetta.
-Pidättäydy syömästä keskipäivän jälkeen
-Pidättäydy aistinautinnoista ja kehon koristelusta
-Pidättäydy ylellisten vuoteiden käytöstä
Kuten mainitsin, kuri on tiukkaa. Olenkin antanut kursseille lempinimen luostarisimulaattori, sillä sitä se käytännössä on. Tällä kurssilla eletään kuin munkit tai nunnat, eristäytyneenä ulkomaailmasta nojaten vain muiden hyväntekeväisyyteen. Hyväntekeväisyydellä tarkoitan sitä, että kurssit ovat ilmaisia ja ne pyörivät vain vanhojen oppilaiden lahjoittamien varojen voimin. Ruuan tekevät ja tarjoilevat avustavat, eli meditoijat, jotka ovat käyneet vähintään yhden kurssin.
Nukun ensimmäisenä aamuna pommiin ja missaan 4.30 – 6.30 meditaation
Lähtiessäni keskiviikkoisena iltapäivänä kohti Liesjärveä prosessi oli jo käynnissä. Jännitti, innostutti ja kävin hiljaa läpi syitä miksi nyt ei ole hyvä hetki irroittautua kymmeneksi päiväksi arjesta. Olin kuitenkin varautunut tähän ja tehnyt kaiken vaadittavan, jotta minulla olisi nuo 10 päivää vapaata. Tämä kerta oli toinen kurssini, kävin edellisen juhannuksena vuonna 2018.
Pelkästään kurssipaikalle saapuminen tarjosi voimakkaan säväyksen. Mieleeni tulvi muistoja edelliseltä kurssilta ja kaikesta siitä tuskasta ja ilosta, jota kurssi silloin minulle tarjosi. Jännitys vain tiivistyi, oloni oli oikeastaan aika epätodellinen. Olin ilmoittautunut aiemmalle kahdelle kurssille, muta ne peruttiin pandemian takia. Vihdoin täällä. Työskentelemässä. Alun rekisteröintimuodollisuuksien jälkeen vaihdoimme muutaman sanan huonekaverini kanssa, mukava ja nopealla tahdilla ilmaiseva helsinkiläinen mies. Kello löi kahdeksan illalla ja gongi kumahti ensimmäisen kerran. Olisi aika aloittaa meditointi ja julistaa jalo hiljaisuus. Mieleni ei pysynyt juuri hetkeäkään paikalla, kun opettajan johdolla turvauduimme Buddhan ominaisuuksiin, dhammaan ja sanghaan. Teimme virallisen pyynnön oppiaksemme ensimmäisen meditaatiotekniikan, Anapanan. Anapana on mielen herkistämiseen ja teroittamiseen tarkoitettu työväline. Kaikessa kauniissa yksinkertaisuudessaan ohje on tarkkailla hengitystä ja tuntemuksia sierainten ja ylähuulen välissä. Ideana tässä on rauhoittaa mieltä, tehdä siitä yhteen pisteeseen fokusoitunut ja herkistää mieli aistimaan hienovaraisempia kehotuntemuksia, jotka saattavat olla pintapuoliselta mieleltämme piilossa. Tätä meditaatiota tehdään kolme ja puoli vuorokautta. 35 tuntia luonnollista hengitystä ja tuota muutaman neliösenttimetrin alueen tuntemusten tarkkailua.
”Meno alkaa olemaan jo aika psykedeelistä, kaikki ovat omalla tripillään.”
Nukun ensimmäisenä aamuna pommiin ja missaan 4.30 – 6.30 meditaation. Ei se mitään sanon itselleni, en tullut tänne harmittelemaan vaan opettelemaan takertumattomuutta. En takerru siihen ajatukseen, että olisi pitänyt, täytynyt jne. Ensimmäinen päivä kului osaltani hujauksessa. Mieleni oli yhä täynnä kaikkea arkista, työhön ja kotiin liittyvää. Tarkkailin hengitystä, tunsin tuntemuksia, mutta suuren osan ajasta vietin mieleni luomissa muistoissa, fantasioissa tulevaisuudesta, sekä erilaisissa suunnittelutehtävissä.
Suunnittelutehtävät ovat minun mieleni yksi voimaikkain piirre. En pyöriskele menneissä ahdistuksissa, mutta kaikenlaista organisointia teen paljon. Suunnittelen tulevaa. Miten hoidan kehoani, miten järjestän ruokavalioni, miten teen työni. Tekemisen lista on alati jatkuva, ajateltavaa on loputtomasti. Järjestin jopa kotini olohuoneeni mielessäni uusiksi. Iltaan mennessä saan mieleni yhä nopeammin kiinni, kun se on karannut meditaatiosta johonkin muualle. Olen tyytyväinen edistymiseeni. Päivä on konkreettisesti näyttänyt millainen työmaa pääkoppani on.
Nukkuminen jännitti minua jo etukäteen saapuessani. Viime kurssilla nukuin vain parina yönä, muuten valvoin sängyssä kattoa tuijottaen öhm.. siis meditoiden. Unettomuus on täysin tyypillistä. Tällä kertaa nukahdan kuin lapsi heti makuupussiin kömpiessäni. Toinen päivä kului ensimmäisen lailla, nopeasti ja kivuttomasti. Ehkä mieleni harhaili vähemmän, ehkä ei. Tätä on vaikea mitata, sillä salissa ei ole kelloa, enkä halunnut omaani tuoda mukanani.
Kolmas päivä. Lounastunti alkaa. Meditoijat ovat rauhoittuneet. Ruokasalissa on täysi hiljaisuus, ihmiset pureskelevat ruokaansa kuin hidastetussa filmissä, yksi tuijottelee käsiään kuin näkisi ne ensimmäistä kertaa ja toinen arvio näkkileipäänsä antaumuksellisesti sitä silmäillen. Meno alkaa olemaan jo aika psykedeelistä, kaikki ovat omalla tripillään. Ensimmäistä kertaa mieleni rupeaa ilmoittelemaan, että nyt alkaa Anapana riittämään. Ylähuulen alue on tullut tutuksi. Opettaja toistaa nauhalta lähes jokaisen meditaation alussa täysin samat ohjeet, jossa pyydetään aloittamaan rauhallisella ja vakaalla mielellä tarkkailemaan kolmion muotoista aluetta sierainten ja ylähuulen välissä. Minä sinulle ylähuulet näytän ajatukseni ilmoittavat äänettömästi.
Prosessi on oikeastaan aika hauska, vaikka se ei todellakaan siltä koko aikaa tunnu. Hauskalla tarkoitan sitä, että hyvin nopeasti meditoija oppii tarkkailemaan mieltään. Ikään kuin irrottamaan ajattelevan mielen siitä tietoisuudesta, joka vain tarkkailee. Mielesi syöttää sinulle ajatuksia ja rulla lähtee pyörimään, yhtäkkiä oletkin muistossa miltä tuntui olla viisi vuotiaana pallomeressä Silja Linellä. En voi pysäyttää tätä rullaa, voin toki yrittää, mutta silloin siitä tulee pakottamista ja koitan työntää pois asiaa, jota en halua. Inhoa omia ajatuksia kohtaan nousee. Tarkoitus on päästää irti janoamisesta ja inhosta. Itselleni parempi ratkaisu on vain antaa rullan pyöriä, keskittyä harjoitukseen ja tarkkailla samalla mieltä… Aah sinä levoton ja rauhaton mieli, mitä kaikkea keksitkään syöttää tähän tietoisuuteni kenttään. Katselen mieltäni syvällä myötätunnolla, ilman tarvetta muuttaa sitä.
Neljännen päivän viimeinen Anapana tunti. Yli kolmekymmentä tuntia hengityksen ja tuntemuksien tarkkailua pienellä kolmion muotoisella alueella. Teen ahkerasti töitä, mutta osa minusta haluaa karata, haistattaa Goenkalle ja Buddhalle pitkät. Hengitykseni on kiihtynyt, mieleni on kiihtynyt. Kaipaan jo tulevaa. Pian alkavaa Vipassana meditaatiota, jotta saan edes sen pienen sävärin kun tekniikka vaihtuu. Gongi soi. Pieni tauko ja toiveeni täyttyy. Varsinainen Vipassanameditaatio alkaa.
Iltameditaatiossa rupea keittämään. Kirjaimellisesti. Hiki nousee huokosista.
Ryhmä tekee jälleen virallisen pyynnön saadakseen oppia Vipassana meditaation. Virallinen pyyntö tarkoittaa käytännössä, että toistetaan opettajan lausumat Palin kieliset sanat. Ohjeistus alkaa. Yksilön tulee viedä huomio päälaelle ja tarkkailla sitä. Tuntemuksia alkaa hyvin todennäköisesti ilmestymään. Tuntemukset voivat olla mitä vain, kutinaa, tuulen virettä, värähtelyä, lämmön tunnetta, mitä vain. Tarkoitus ei ole kokea mitään yliluonnollista, tulla pelkästään tietoiseksi tuntemuksista (eng. sensation) ja olla reagoimatta niihin.
Meditaation ohjeistus etenee pikkuhiljaa. Tietoisuutta tulee liikuttaa päälaelta kasvoihin, sieltä käsiin, torsoon ja jalkoihin. Meditoijan tulee jatkuvasti ja ahkerasti tarkkailla tuntemuksia, reagoimatta niihin. Samalla tiedostaen pysymättömyyden lain, aniccan. Tämä on minun kokemukseni mukaan koko meditaation syvä ydin. Tulla omien kehokokemusten kautta tietoiseksi kaikkien ilmiöiden perusominaisuudesta, pysymättömyydestä. Kaikki syntyy ja katoaa. Kehossa tuntemukset syntyvät ja katoavat. Ajatukset syntyvät ja katoavat. Fyysinen ja mentaalinen rakenne on jatkuvassa muutoksen tilassa.
Älyllisesti tämä kaikki on toki suhteellisen helppoa pureskeltavaa, kuitenkin elämme jatkuvasti elämäämme ajatellen sen olevan ikuista. Ajattelemme kehon olevan kiinteää, vaikka moderni tiede on todennut universumin rakennusaineiden eli atomien sisältävän lähestulkoon yksinomaan tyhjää tilaa. Mikään ei syvemmin tarkasteltuna ole ikuista, mikään ei ole kiinteää.
Päivä tulee päätökseen. Nukun jälleen kuin lapsi. Tyytyväisenä, että olen kurssilla.
Päivät kuluvat identtisellä kaavalla. Keskityn työskentelyyn. Lounaaseen asti aika kuluu nopeasti ja ”meditointikunto” on hyvä. Iltapäivällä ennen kello viiden teehetkeä meinaan väsyä. Välillä tietoisuuteen hiipii ajatuksia pois lähtemisestä. Ei tässä ole mitään järkeä, ajanhukkaa sanoo kriittinen mielen syöte. Ensimmäiseltä kurssilta on kuitenkin tultu pitkä matka. Silloin ensimmäiset viisi päivää kului jatkuvasti pakoa suunnitellen. Mieleni koitti keksiä kaikki mahdolliset tekosyyt miksi olisi ihan okei lähteä himaan. Tällä kertaa olin varautunut siihen ja mieleni alistuu aika nopeasti kun ”pakoleikki” meinaa alkaa ajatuksissani.
Koittaa seitsemäs päivä. Ilmassa on jotain erikoista. Mieli on todella rauhaton. Päivä on täysin identtinen aiempien kanssa. Onko tämä sitä kuuluisaa väärällä jalalla heräämistä? Yritän päivän mittaan meditoida. Sisältäni rupeaa kuoritumaan suuria määriä vihaa. Vihaa läheisiäni kohtaan. Mieleni käy läpi kaiken minkä haluaisin muuttaa elämänkumppanissani, se tekee kipeää. Ajatukset raastavat minua kuin raastin porkkanaa. Minähän olen hyväksyvä joogi ja rakastan pyyteettömästi. Paskan marjat näyttää mieleni. Sisältäni löytyy suunnaton määrä tyytymättömyyttä, miksi hän tekee noin, miksi hän ei voi olla näin tai olisipa joskus edes näin. Aaahhh… Olen osunut kultasuoneen. Fyysisesti voin hieman pahoin, mutta prosessi on tärkeä. Osan meditointi ajasta makaan sängyllä ja käyn läpi mikroskoopin tarkkuudella kaikkea sitä tyytymättömyyttäni kumppaniini, joka on ollut pintapuolisesti piilotettuna. Välillä ajatukset menevät niin solmuun, että lopputuloksena on mielipide siitä, että parempi varmaan jättää koko parisuhde. Tulee tauko ja lähden ulos askeltamaan pihaa ympäri. Mieleeni alkaa tulvia kaikkea mitä totisesti rakastan kumppanissani. Aah sitä herkkyyttä, hyväntahtoisuutta ja voimaa mikä hänessä on. Olen jälleen täysin rakastunut ja äskeiset ajatukset parisuhteen päättämisestä tuntuvat naurettavilta. Koko tähänastinen päivä tuntuu aika naurettavalta. Olen rypenyt itsesäälissä, arvostellut rakkaitani, löytänyt suunnatonta kauneutta ja kaikki tämä vain pääni sisällä tapahtuvien ajatusten ansioista. Fyysiset toiminnot ovat kutakuinkin samat mitä ne ovat olleet viikon verran. Aniccaa, aniccaa toistelen itselleni, jatkuva muutos. Mielen liikkeet ovat loputtomat, ajatukset syntyvät ja katovat. Kaikki on niin ohimenevää, koko ihmiselo niin hetkellistä. Päivä kuluu näissä merkeissä, seilailen vihan ja rakkauden maastossa samalla kun tarkkailijatietoisuus suurella mielenkiinnolla katselee, kun myrsky ajatuksissani riehuu.
Päivä kahdeksan alkaa hieman kevyemmin. Ei kuitenkaan mene kauan aamupalasta, kun mielessäni on työasiat. Olen lähiaikoina auttanut maahanmuuttaja ystävääni perustamaan ruokakärryn. Koska hänellä ei ollut vielä omaa y-tunnusta oli hän ikään kuin palkolliseni. Rupean murehtimaan hänen elämää. Mitä kaikkea ruokakärryssä voikaan mennä vikaan. Mitä jos siellä on syttynyt tulipalo? Mitä jos varkaat ovat taas vierailleet? Saan mieleni rauhoittumaan. Koko päivä yhteiseen iltameditaatioon saakka kuluu välillä meditoiden ja välillä huolehtien ystävästäni. Välillä arvostelen häntä siitä, että en ole saanut avustani tarpeeksi kiitosta. Ai, että… Taas olen herkullisella maastolla. Mukamas pyyteetön palvelukseni näköjään kuitenkin kaipaa jotain kiitosta ja arvostusta. Olen saanut jälleen kaivettua esiin jotain sellaista mikä on minulta ollut piilossa. Meditoin, välillä vaivihkaa mässäillen ahdistuksella mikä sisältäni kuoriutuu.
Iltameditaatiossa rupea keittämään. Kirjaimellisesti. Hiki nousee huokosista. En saa keskityttyä yhtään. Kaiken maailman työhön liittyvät uhkakuvat pyörivät mielessäni. Meininki on hiukan kuten aiemminkin päivällä, mutta nyt ajatuksien voima on moninkertaistunut. Hengitykseni kiihtyy ja voimistuu. Reagoin ajatuksiini. Kaikki uhkakuvat tuntuvat niin mahdollisilta, niin todellisilta. Vaikka osa mielestäni tietää, että tämä kaikki on nyt itse luotua ja tarkkailijatietoisuus sen kun kritiikittömästi katselee tämän kaiken tapahtumista, on se silti niin eriskummallista. Malliesimerkkejä mielen voimasta. Saan itseni paniikin partaalle vaan vainoilemalla asioita, jotka ovat hyvin epätodennäköisiä. Ne asiat eivät ole kuitenkaan täysiä mahdottomuuksia ja tämä promillen mahdollisuus siihen, että töissä olisi hommat mennyt tyriksi riittää aiheuttamaan sisäisen kaaoksen. Epämukavuutta ja nihkeyttä, mitä loistavinta opetusta – suoraan itseltäni itselle ja vain ja ainoastaan tarkkailemalla alati muuttuvaa mielen ja kehon rakennettani. Iltaluennon aikana rauhoitun ja kaikki on taas reilassa. Hymähtelen sisäisesti tälle taianomaiselle ihmiselolle. Enää yksi täysi päivä meditointia, sitten saa jo alkaa puhumaan. Tämähän on kohta ohi.
Yhdeksäs päivä etenee madellen, mutta työtä tehden. Antaudun täysillä, yritän parhaani. Enää ei mieli harhaile ja parin päivän kauhuskenaariot ja mielen ryönät ovat ilmeisesti toistaiseksi taputeltu. Nautiskelen meditaatiosta, välillä jo mielessäni matkustaen kotiin. Haaveilen erinäköisistä sokeroiduista herkuista ja hyvästä kahvista. Aah kuinka takertuvainen olenkaan. Toistelen itselleni, anicca anicca.
Kymmenentenä päivänä aamun yhteismeditaation jälkeen saa aloittaa jalon rupattelun. En haluaisi aloittaa. Sanottavaa ei ole. Hiippailen hiljaa huoneeseeni ja toivon ettei kämppikseni tulisi ollenkaan huoneeseen. Menee muutama hetki ja siinä hän on. Morjestuksilla lähdetään liikkeelle. Puhuminen ärsyttää. Alamme kuitenkin kertomaan kokemuksistamme. Hän oli myös toista kertaa kurssilla ja teki tällä kertaa omien sanojensa mukaan ”ihan mitä halusi”. Hän siis osallistui ohjelmaan, mutta ei sisäisesti noudattanut kaikkia ohjeita ja teki omanlaistaan harjoitusta. Mielenkiintoista pohdiskelen. Tulla nyt dhamma-seminaariin kapinoimaan. Tulemme kuitenkin hyvin juttuun ja sana sanalta alkaa puhuminen maistumaan.
Voin fyysisesti tuntea kuinka pakkautunutta energiaa alkaa purkautumaan puheen muodossa. Olemme kaikki kurssilaiset täynnä elinvoimaa, täynnä puhetta ja uusia näkökulmia. Kaikki kenen kanssa juttelen ovat tyytyväisiä osallistumiseensa. Kaikilla on ollut erilaiset prosessinsa, jokaisella omat haasteensa. Paljon löytyy myös yhtäläisyyksiä. Tässä vaiheessa puhuminen alkaa olla todella ihanaa. Vitsit lentävät ja hyväntuulisuus on käsin kosketeltavaa. Kymmenen päivän ohjelma ei enää lounaan jälkeen ole sama kuin aiemmin. Tiedossa on vain pari yhteistä meditaatiota ja ensimmäinen lämmin päivällinen sitten saapumispäivän. Viimeisenä päivänä meditaatio jälleen hiukan kehittyy. Opettelemme Metta Bhavana meditaatiota, rakastavan kiltteyden meditaation. Tämän meditaation tarkoituksena on jakaa omat ansiot maailmankaikkeuden kanssa, jakaa oma kultivoitunut rauha ja harmonia. Toivottaa onnea kaikille olennoille.
Iltaluennolla Goenka kertaa mitä olemme tehneet viimeisen kymmenen päivän aikana. Tunnen ylpeyttä koko ryhmästä ja samalla kriittinen syöte arvostelee ylpeyttäni. Olen todella hereillä, todella tietoinen mielen liikkeistä ja kehotuntemuksista. Luennon jälkeen jatkan vielä hetken keskustelua kurssilaisten kanssa, yrittäen säilyttää meditaation puhuessani. Se on kuitenkin todella vaikeaa, jopa mahdottoman tuntuista. Välillä onnistun hetkellisesti kuunnellessani, mutta oman puhumisen aikana tietoisuuden hetket ovat hyvin rajalliset.
Menen nukkumaan ja tajuan, että ensimmäistä kertaa minua ei oikeastaan väsytä. Puhuminen on ladannut minut täyteen ajatuksia ja energiaa. Huominen kotiinpaluu siintää mielessäni. Makoilen makuupussissa ja teen meditaatiota. Haaveilen kahdenkymmenen päivän kurssista, samalla kuitenkin todeten, että en tiedä kestäisinkö, jos nyt täytyisi vielä jatkaa kymmenen päivää.
Yhdestoista aamu. Herätys on tuttuun tapaan neljältä. Keräännymme vielä viimeiseen yhteiseen meditaatioon ja kurssin ainoalle aamuluennolle. Kaipaan pitkää meditaatiota. Lupaan itselleni tehdä kaikkeni, jotta päivittäiset meditaatiot jatkuvat. Tunti aamulla ja tunti illalla. Lupaan lisäksi noudattaa silaa, eli viittä ohjetta loppuvuoden. Aamupalan jälkeen siivoamme ja järjestelemme kurssipaikan yhdessä. Olen pakannut tavarani valmiiksi. Vien ne autoon ja käyn vielä sanomassa kurssikavereille heipat. Uhmaamme kämppikseni kanssa hieman sääntöjä ja halaamme toisiamme kurssikeskuksen etupihalla. Kävelen autolleni, haen pyyhkeen ja käyn kastautumassa kylmässä Liesjärvessä. Järvessä, jota tuijottelin etäisyyden päästä viimeiset kymmenen päivää. Matka kotiin alkaa.
Olkoon kaikki olennot onnnellisia!
Tilaa uutiskirjeni ja ilmaisen joogatunnin tilaalahjaksi!
En pidä spämmistä. En jaa tietojasi ikinä kolmansille osapuolille!