En väitä, että olisin lopullisesti vastannut kysymyksiin tai löytänyt ne parhaat tavat olla. Olen kuitenkin saanut olla osana sellaisia miesten ryhmiä, sekä nähdä ja kokea laajan kirjon uudenlaisia tapoja tutkia omaa itseä ja siinä samalla ominaisuutta joka myös miehisyytenä tunnetaan. Olen hyötynyt näistä valtavasti. Olen täysin vakuuttunut siitä, että näiden asioiden pohtiminen voi lisätä hyvinvointiamme ja niiden intentionaalinen lähestyminen on ensiarvoisen tärkeää alati kiihtyvässä maailmanmenossa.

Kokemukseni mukaan olemme keskimäärin aika vaativia kun katsomme peiliin. Pitäisi olla materiaalipuoli kunnossa, mielellään mahdollisimmat isot hauikset ja tietenkin tunnepuolella teflonia, jotta mikään (varsinkaan mitä kumppanit/läheiset tekevät) eivät meihin koskisi. Ja vaikka koskisikin niin sitä ei ainakaan sovi näyttää. Tämä kaikki tietysti pilke silmäkulmassa kärjistettyä. Riippumatta elämämme kontekstissa ja sisällöstä riittämättömyys on monelle tuttua.

Vaadimme usein itseltämme menestystä, onnistumista, voimakkuutta ja can do-asennetta omassa viitekehyksessämme, se mitä nämä asiat käytännössä tarkoittavat ovat kaikille erinäköisiä. Usein unohdamme hyväksynnän, tämän hetken arvostuksen ja kiitollisuuden siitä mitä on. Saatamme kokea myötätuntoa läheisiämme kohtaan, mutta emme itseämme. Ajoittain elämämme ovat niin täynnä ohjelmaa lapsien, kumppaneiden, opiskeluiden, töiden ja harrastusten kanssa, että emme enää kerkeä tapaamaan itseämme. Paine on kova! Toinen ääripää on, että koemme merkityksettömyyttä ja aikaansaamattomuutta, kalenteri ammottaa tyhjyyttään ja omatunto soimaa kun ei jaksa tehdä asioille mitään.

Milloin sinä olet viimeksi kysynyt itseltäsi mitä kuuluu ja jäänyt rauhassa vastaamaan kysymykseen? 

Rehellisesti kun istumme alas ja tunnustelemme sydäntämme, todennäköisesti havaitsemme, että edellä mainitut projisoinnit ovat nimenomaan niitä, projisointeja. Ymmärrämme samaan aikaan, että ne ovat harhaa, mutta silti jostain mielen syövereistä saattaa kritiikkiä kuulua kun katsomme itseämme peiliin. Jollain meistä saattaa kritiikki olla jopa niin voimakasta, että sen illuusiomaisen luonteen havaitseminen voi olla mahdottoman tuntuista. Suhtaudumme omaan arvosteluun usein äärimmäisen vakavasti ja annamme sille usein paljon valtaa elämästämme. 

Elämä on ytimessään aika yksinkertaista. Fyysisellä puolella tarvitsemme lepoa, liikettä ja ravintoa, ruuan, nesteen ja hengitysilman muodossa. Mentaalisella puolella meitä ajaa pyrkimys onnellisuuteen. Tiedämme varsin hyvin, että vaikka ytimessä asiat ovat yksinkertaisia, on silti kulttuuri ja varsinkin omat mielemme monimutkistaneet kaiken. Emme enää muista perusasioita, arjen kiireet ja vastuut vievät meiltä yöunia, pistävät ajamaan drive-inin kautta kotiin ja valitsemaan energiajuomia raikkaan lähdeveden sijaan. Jos taas tyhjyys ja merkityksettömyys painaa mieltä, täytämme päivämme peleillä, internetillä, sarjoilla ja viihteellä. Näitä kaikkia asioita teemme pyrkiessämme tuohon onnellisuuteen. ”Kunhan vain tämä asia saadaan tähän pisteeseen, sitten minä huolehdin itsestäni… sitten syön terveellisesti… sitten meditoin.. sitten aloitan liikkumisen”. Lykkäämme perusasioiden haltuunottoa kenties loputtomasti. Aina on syy minkä takia vasta huomenna alkaa tapahtumaan. Hiukan ironista on myös se, että tiedämme sisimmässämme, että nämä perusasiat ovat äärettömän tärkeitä ja niitä olisi suotavaa tehdä, sitten emme tee niitä ja saatamme kokea tekemättömyydestä syyllisyyttä. Käytännössä saatamme elää elämää, johon emme ole oikein tyytyväisiä ja sitten tuomitsemme itseämme siitä, ettemme ole siihen tyytyväisiä. Onko tallaisessa yhtälössä voittajia?

En tietenkään väitä, että olisi olemassa joku oletusarvoinen miesmalli, johon kaikkein tulisi yksiselitteisesti pyrkiä. Miehiä ja tapoja olla mies on yhtä monta kuin kehojakin, mutta väitän, että siellä meidän kaikkien sisällä on paljon samankaltaisuutta. Me voimme oppia toisiltamme ja vaikka elämämme yksityiskohtien tasolla olisivatkin hyvin eroavaisia toisistaan. Painimme samanlaisten asioiden kanssa, vaikka muuttujat henkilökohtaisen yhtälön sisällä ovatkin erilaiset.

Mun yksi lempivälineistä itseni keskittämiseen on luonto ja hiljaisuus. Vaikka se saattaa kuulostaa joltain pseudotiede-spiritualismilta, että kaikki vastaukset ovat sisällämme, niin olen omalla matkallani löytänyt siitä ison palan totuutta.  Nyky-aikaisessa suorituskeskeisyyteen orientoituneessa elämänmenossa ei välttämättä ole riittävästä aikaa syväluotaavalle itsetutkiskelulle. Tarvitsemme paikkoja, mahdollisuuksia ja tiloja tämän työn tekemiseen. Mestoja missä olla hiljaa ja oikeasti tutkia näitä asioita, kohdata itseämme.

En sano, että vastaukset tulee lausemuodossa, mutta se tila mitä voimme itsestämme löytää, kun päästämme edes hetkeksi irti kaikesta arkisesta ja hölläämme otetta on… avaraa. Sitä on meissä jokaisessa, mutta sitä pitää aktiivisesti etsiä. Jos emme sitä tee on tyypillistä, että jokin voimakas elämänkokemus saa meidät pysähtymään ja väkisin katsomaan sisään. Monesti ajatuksemme ovat niin solmussa jo yksinkertaisesti tekemisen määrän takia, että etäisyyden ottaminen antaa uudenlaista näkemystä itseemme, joka tulee suoraan itseltämme. Milloin sinä olet ollut viimeksi vuorokauden hiljaisuudessa, ilman laitteita ja liikenteen kohinaa? 

Muun muassa nämä pohdinnat ovat kuljettaneet minua erilaisille retriiteille, piireihin ja tapahtumiin – joiden myötä sain kipinää myös kantaa korteni kekoon tämmöisen työskentelyn ja olemisen parissa. Tahdonkin tarjota sinulle mahdollisuuden rauhoittumiseen, olemiseen ja itsetutkiskeluun sellaisessa ympäristössä, joka on suunniteltu sitä varten. Viikonloppu Veljille Hiljaisuuden Voima -hyvinvointiviikonloppu näki päivänvalon. 

Olet tervetullut mukaan omana itsenäsi, ilman suorituspaineita. Olen pyrkinyt siihen, että osallistumiseen kynnys on matala. Mitään maailmankuvaa ei tarvitse omaksua, mitään ei tarvitse osata. Täytyy vain olla halu tulla tapaamaan itseäsi ja kiinnostus omaan hyvinvointiin. Viikonlopulle ei ole mitään haudanvakavaa jäykistelyä. Aitoa, rehellistä ja väkevää olemista hyvän porukan kanssa, liikkuen, retkeillen, mietiskellen, syöden ja saunoen – jalossa hiljaisuudessa ensimmäinen vuorokausi ja jalon jutustelun siivittämänä toinen!

Toivottavasti nähdään Hyvinvointikylässä tänä keväänä 🙂